Kuutamouinti Töölönlahden puolesta

Töölänlahden uimarit
Töölönlahden vesi oli 18-asteista.

Kymmeniä kuutamouimareita pulahti jälleen Töölönlahden syysveteen tiistaina. Järjestyksessään 16. Kuutamouinti suoritettiin vapaalla tyylillä sateisessa, mutta ajankohtaan nähden lämpöisessä säässä. Kuutamouintiperinteellä halutaan kiinnittää huomiota Töölönlahden tilaan.

Töölönlahden kuntoon alettiin kiinnittää huomiota jo yli sata vuotta sitten. Toimiin ryhdyttiin 1900-luvulla, jolloin alettiin puhdistaa jätevesiä. Tänä päivänä jätevesien kuormitus on vähäistä, koska ne ohjataan muualle. Töölönlahti ei kuitenkaan ole menneiden aikojen kuormituksesta vieläkään kunnolla toipunut. Tämä johtuu pohjasedimentistä liukenevasta suuresta määrästä ravinteita. Myös heikko veden vaihtuvuus on osasyynsä lahden kuntoon.

Lähes kymmenen vuotta sitten aloitettiin merivesijuoksutukset Töölönlahteen. Tavoitteena oli veden vaihtuvuuden ja -laadun parantaminen – lahti haluttiin saada luonnontilaista merenlahtea muistuttavaksi. Tavoite on jossain määrin saavutettu; juoksutuksista on ollut hyötyä Töölönlahden kunnolle.

Pulahdus sateen rummuttamaan lahteen virkisti

Kuutamouinti-tapahtumassa 9. syyskuuta väkeä oli liikkeellä yllättävän paljon sateesta huolimatta. Helsingin juhlaorkesteri piti covereillaan yleisön lämpimänä puheisiin saakka. Niin ministeri Laura Räty, Kuutamouintiperinteen käynnistäjä Paula Kokkonen kuin Helsingin ympäristökeskuksen johtaja Pekka Kansanen korostivat puheissaan Töölönlahden tärkeyttä helsinkiläisille. Lisäksi Kansanen tähdensi puheenvuorossaan lahden rantojen siivouksen ja niiton tärkeyttä vedenlaadun parantamistoimien ohella.

Puheiden jälkeen pääsivät uimarit lämmittelyjumpan pariin, josta kulkueena rohkeat kaupunkilaiset kirmasivat pukusuojien kautta laiturille ja noin +18-asteiseen veteen.

”Kylmää”, kiljaisi naisuimari naurun kera.

Iloinen pulpatus ja kiljahdukset kajahtelivat Töölönlahden rannalla vapaapalokuntalaisten suihkutellessa rohkeat kroolaajat uinnin päätteeksi. Tilaisuus sai hienon loppukaneetin, kun sade lopulta taukosi ja kuu huikkasi näkemiin pilven takaa.

Töölönlahdesta luontomatkailuvaltti

Töölönlahden hieno sijainti on poikinut jos jonkinmoista rakennussuunnitelmaa. Yksi ehdotus pitää sisällään muun muassa hotellin, uimalan ja fillaribaanan. Helsingin kaupungin johto on kuitenkin toistaiseksi tyrmännyt ajatukset Töölönlahden massiivisesta rakentamisesta sen kalleuden vuoksi.

Töölönlahden vedenlaadun parantamista tulee jatkaa, ja sen rantoja ja ympärillä olevaa puistoaluetta siivota tehokkaammin roskista ja muista moskista. Sen sijaan itse puiston kasvillisuuden voisi mielestäni pitää mahdollisimman ”naturellina”. Kuinka monesta paikasta maailmalla löytyy Töölönlahden kaltainen keidas keskeltä kaupunkia? Alue voisi olla mitä mainioin matkailu- ja etenkin luontomatkailuvaltti. Keskuspuiston ja Viikin lintulahden kanssa käsikynkkää käyvä Töölönlahti herättäisi taatusti ihastusta ja kiinnostusta matkailijoiden parissa.

Lue lisää Töölönlahden kunnostushankkeesta täältä

Teksti:

Näyttelykoordinaattori
Taina Tervo
etunimi.sukunimi@hel.fi

Kuvat: Lotta Henriksson


Fatal error: Uncaught Error: Call to undefined function get_ssb() in /var/www/html/wp-content/themes/twentythirteen-blogi/functions.php:38 Stack trace: #0 /var/www/html/wp-content/themes/twentythirteen-blogi/content.php(52): twentythirteen_entry_meta_footer() #1 /var/www/html/wp-includes/template.php(690): require('/var/www/html/w...') #2 /var/www/html/wp-includes/template.php(647): load_template('/var/www/html/w...', false) #3 /var/www/html/wp-includes/general-template.php(155): locate_template(Array, true, false) #4 /var/www/html/wp-content/themes/twentythirteen/single.php(21): get_template_part('content', '') #5 /var/www/html/wp-includes/template-loader.php(74): include('/var/www/html/w...') #6 /var/www/html/wp-blog-header.php(19): require_once('/var/www/html/w...') #7 /var/www/html/index.php(17): require('/var/www/html/w...') #8 {main} thrown in /var/www/html/wp-content/themes/twentythirteen-blogi/functions.php on line 38