Kultainen satavuotispäivä

sormus_haive-2

 

Bertta 12.5.1918. Niin vihkisormuksessani lukee. Vihan kevät 1918 oli Suomessa myös rakkauden kevät.

Ilmari, jonka sormeen tämä kultasormus sata vuotta sitten Tampereella pujotettiin, oli Maija-vaimoni isoisä. Häntä ja hänen puolisoaan en koskaan tavannut, mutta silti he olivat minulle tärkeitä. Ilman heitä ja heidän rakastumistaan ei olisi vaimoani, ei lapsiani eikä sormessani tätä sormusta.

Kevät 1918 oli Tampereella kauhea. Kansalaissodan taisteluihin osallistui siellä enemmän joukkoja kuin sitä ennen mihinkään taisteluun Pohjoismaissa. Sata vuotta vanhat valokuvat ovat tänä vuonna hätkähdyttäneet kaupunkia tuntevia: julmuuksia on tehty kovinkin tutuissa paikoissa. Monet kaupungin rakennuksista eivät ole sadassa vuodessa muuttuneet – eivätkä varmasti ihmisten tunteetkaan.

Sodan keskellä rakastuneet Ilmari ja Bertta saattoivat kihlajaispäivänään kuitenkin jo huokaista helpotuksesta. Vaikka moni pääsi vielä sisällissodan traagisissa jälkiselvittelyissä hengestään, varsinainen sota oli ohi. Viimeiset punaiset olivat antautuneet viikkoa aiemmin ja valkoisten voitonparaati oli pidetty kaksi päivää ennen heidän kihlajaisiaan. Viapori vaihtoi samana päivänä nimensä Suomenlinnaksi. Sodan päättyminen antoi varmasti rakastavaisille uskoa tulevaisuuteen ja auttoi tekemään tärkeän päätöksen.

Hieman yllättäen en tiedä, kummalla puolella sormukseni kantaja sodassa oli. On ehkä kuvaavaa kehitykselle Suomessa yleiseminkin, ettei asialla ole minulle juuri merkitystä. Uhreja sodan molemmat osapuolet kuitenkin olivat.

Sormus on kultaa, joka on hyvin kauan ollut ihmisille merkittävä aine. Kullan latinankielinen nimi Aurum tarkoittaa hohtavaa sarastusta. Kulta onkin kaunista, sitä on helppo työstää ja se on uskomattoman sitkeää. Siitä on tehty lukemattomia häikäisevän hienoja taide-esineitä. Grammalla voi päällystää hevosen kokoisen esineen tai siitä voi venyttää kahden kilometrin pituisen langan. Kulta johtaa hyvin sähköä ja siksi sitä käytetään paljon myös elektroniikassa.

Kultaan liittyy kuitenkin ennen kaikkea perinteitä. Se on monen vuosituhannen ajan ollut ihmiskunnan yleisin vaihdannan väline. Suomen Pankillakin sitä on edelleen holveissaan kymmeniä tonneja. Kultaan turvataan erityisesti epävarmoina aikoina.

Kulta on monien arvokkaiden asioiden symboli: rahan, vallan ja rakkauden. Se saa usein esiin myös ahneutta ja kateutta. Sodan tavoin se paljastaa ihmisten parhaita ja pahimpia puolia.

Miksi kädessäni sitten on 100 vuotta vanha sormus? Minusta se liittää minut kauniilla tavalla aiempien sukupolvien ketjuun. Myös ympäristönäkökulmalla valintaa voi perustella: uutta sormusta varten olisi jouduttu louhimaan tonneittain malmia.

Toivon, että Ilmarin sormus vielä joskus pujotetaan jonkun rakastuneen sormeen. Sata vuotta voi hyvinkin olla sen matkalla vasta alku.

Teksti ja kuva: Esa Nikunen