Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2014

Beatles-diggari jää eläkkeelle

Hallintopäällikkö Jorma Nurro jää eläkkeelle.
Hallintopäällikkö Jorma Nurro jää eläkkeelle. Kuva: Lotta Henriksson

Neljäkymmentäneljä vuotta sitten, Kaarlo Pitsingin ollessa Uudenmaan läänin maaherrana, lukitsin tulevaisuuteni ryhtymällä valtion virkamieheksi virkaatekevän ylimääräisen toimistoapulaisen vakanssilla. Tapahtuma oli historiallinen lääninhallituksenkin kannalta, olin nimittäin viraston ensimmäinen Beatles-tukkainen työntekijä.The Beatles-yhtyeen löysin jo 1960-luvun alkupuoliskolla, sillä isäni englantilaisen työnantajan myötä sain ensikosketuksen legendaarisen yhtyeen musiikkiin. Continue reading

Avainsanat: , , ,

Ympäristölautakunnalle uusia ideoita Amsterdamista

Pyöräily on merkittävä liikkumismuoto amsterdamilaisille, jopa siinä määrin, että pyörän parkkiin saaminen alkaa olla haaste. Kuva: Johanna Joutsiniemi
Pyöräily on merkittävä liikkumismuoto amsterdamilaisille, jopa siinä määrin, että pyörän parkkiin saaminen alkaa olla haaste. Kuva: Johanna Joutsiniemi

Amsterdam ja hollantilaiset ympäristöosaajat olivat matkalaisten mielestä maineensa veroisia. Erityisen hienoa oli kuulla innostuneita ja uusia ajatuksia herättäneitä alustuksia, joita oli saatu mahtumaan tiukkaan ohjelmaan runsaasti. Vastaanotto oli ystävällinen ja isännät olivat todella paneutuneet asiaan. Järjestelyt sujuivat ihan nappiin. Continue reading

Avainsanat: